fbpx

Tampereelle laajentanut Midare on nyt myös alueen ainoa valtuutettu Samsung Support Center

Kirjoitettu: 23.05.2019 / Ajankohtaista

Alkuvuonna Tampereellakin toimineen Wextra Oy:n ostanut Midare Oy on avannut uusissa toimitiloissa Hatanpaan Valtatiellä tukkuritoimija F9 kanssa samassa kiinteistössä. Kauppojen myötä Wextra Oy:n henkilöstö siirtyi Midare Oy:n palvelukseen Tampereen, Seinäjoen ja Valkeakosken toimipisteillä.

Midare Oy on 33-vuotias jyväskyläläislähtöinen yksityisomisteinen yritys, jonka henkilöstömäärä on kasvanut reilussa vuodessa 16:sta 37:ään. Palveluihin lukeutuvat ICT-alan kattavat asiantuntija-, ylläpito- ja tukipalvelut, operaattoripalvelut sekä laite- ja tarvikemyynti. Vuoden 2019 aikana yritys on laajentanut myös huoltotoimintojaan, joista merkittävimpänä valtuutetut Samsung Support Center -pisteet.

– Oma huolto nopeuttaa paikallisia palveluitamme entisestään. Meille on tärkeää panostaa ripeään ja laadukkaaseen huoltoon, jossa laitteen takuu säilyy myös huollon jälkeen. Niin ikään hinnoittelu on onnistuttu rakentamaan erittäin kilpailukykyiselle tasolle, kertoo Midare Oy:n toimitusjohtaja Anssi Kuoppala.

Midaren Samsung Support Center huolehtii muun muassa Samsung-älypuhelinten, -tablettien ja -älykellojen huollosta, kuten näytön- ja akunvaihdoista. Huolto palvelee niin kuluttajia kuin yritysasiakkaita takuuhuolloissa ja muissakin korjaustarpeissa.

– Kaikki asiakkaat haluavat saada laitteen huollon jälkeen nopeasti käyttöön, ja siksi paras tapa on, että pystymme suorittamaan työt paikan päällä. Parhaimmillaan esimerkiksi näytönvaihto onnistuu yhdellä käynnillä. Moni yritysasiakas taas on kokenut käytännölliseksi huoltosopimuksen, jolloin laitteet ja niiden huollon saa yhdestä luotettavasta ja palvelevasta paikasta, Kuoppala kertoo ja jatkaa,

– Tavoitteisiimme kuuluu asiakkaan laitteen elinkaaren maksimointi, mikä on myös ympäristöteko. Niin ikään käyttöiän tullessa loppuunsa hoidamme mielellämme tietojen siirron sekä vastuullisen tyhjennyksen ja kierrätyksen.

Midaren Samsung Support Centerit löytyvät tällä hetkellä Jyväskylästä ja Tampereelta, ja käytännössä huoltopalvelut ovat asiakkaiden käytettävissä mistä tahansa joustavan postituspalvelun kautta.

 

Lisätiedot:

Anssi Kuoppala

toimitusjohtaja

Midare Oy

anssi.kuoppala@midare.fi

050 522 8698

Midare Oy:n Tampereen toimipiste:

Hatanpään Valtatie 48A

33900 Tampere

ark. 9 – 17

 

Jaa tämä artikkeli

Kategoria

Ajankohtaista

Tilaa Midaren uutiskirje

Kuukausittainen koonti alan tuoreimmista uutisista, maksuttomista tapahtumistamme sekä kampanjoista ja tarjouksista. Uutiskirjeen tilaamisen voi peruuttaa koska vain.

Sähköpostiosoite: